4. helmikuuta 2016

Money, money, money... :)

Hyvää iltaa,
 
Aika joka ei mene töissä, kuluu edelleen siivotessa ja raivatessa kotia. Siivous on oikeastaan väärä sana, vielä ollaan raivaus vaiheessa. Vaatteet ovat menneet Uffiin, helppous syistä, mutta käyttökelpoista tavaraa kauppaan paikallisessa fb ryhmässä.   Kun kotona näiden turhien tavaroiden keskellä alkaa tuntumaan ylitsepääsemättömältä, niin ei tarvitse kuin kurkata myyntipurkkiin.


Olen kotoa löytänyt kolikoita kuljeksimasta, uutta, vanhaa ja ulkomaan matkoilta unohtunutta. Löysinpä jopa Afrikasta asti kulkeutuneen setelin ja siellä en taatusti ole edes käynyt...?

Itselle turhan tavaran myymisellä olen muutaman viikon aikana tienannut lähes 200e.  Lisäksi vielä on tavaraa ylinkyllin myynnissä. Varauksia ja raivaamattomia kohteita. Eli tavara liikkuu vielä hyvän aikaa.    Olen tehnyt myös vaihtokauppaa; kaakao- ja kahvipaketteja sekä eräs ystävä maksoi ostoksensa maksamalla ruokaostokseni kaupassa.
Ensimmäinen pikkupurkki piti vaihtaa jo isompaan :)

Sen lisäksi  että karsin/myyn tavaraa koetan kuluttaa entistä tietoisemmin. Ostaa vain tarpeeseen. Toistaiseksi olen pärjännyt aika hyvin. Kun hetkellinen mieliteko herää kaupassa, ajattelen vain purkkiani ja heräteostos jää tekemättä.

Jos nyt pesukone jaksaa lingota, tiskikone pitää vedet sisällään ja jääkaappi ruoat kylmänä, eikä mikään muukaan hajoa niin kaikki menee nappiin.

Heidinen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?