18. tammikuuta 2016

Keittiökaaos ...jonka teki äiti. Eiku jääkaappi.

Joulun jälkeen jääkaappimme alkoi tekemään hidasta kuolemaa. Ilmeisesti termostaatti ei enää jaksanut oikein toimia.  Selvitystyön jälkeen kävi ilmi että korjaaminen olisi äärettömän kallista.   Päädyimme siis ostamaan paikallisen fb-ryhmän kautta uuden/vanhan jääkaapin.

Uuden ja korkeamman kaapin tultua kotiin alkoikin se hauska vaihe. MIKÄÄN ei mennyt kuten Strömsössä!  Ensinnäkin että saamme miehen kanssa kaapin ylipäänsä autosta sisälle taloon kaksistaan oli sellainen projekti, että koko kaapin osto alkoi kaduttaa jo siinä vaiheessa.

Kun lopulta saamme sen taisteltua matalan majamme keittiöön ja paikalleen nurkkaansa, saamme huomata ettei kätisyyden vaihto oveen olekaan mikään pieni projekti. Vaatisi mekaanikon ovessa olevien sähkötöiden osalta, sekä saranat olisi pitänyt hankkia.  Ne eivät käyneetkään "kääntää ympäri" toiselle puolelle.   Lisäksi täyskorkea kaappi näytti typerältä, isolta ja väärältä paikallaan.  Pieni keittiöni näytti ennen tältä.  Kuvasta näkee juuri vanhan jääkaapin paikan sekä alueen joka ei enää tulisi olemaan ennallaan.



Joten kuinkas kävikään?  Keittiön sisusta uusiksi... Tarkoittaen sitä, että myös rakas kulmakaappini saisi häädön ;(   Sille onneksi löytyi sopiva nurkka ruokahuoneesta, sillä uusi jääkaappi joutuisi joutuisi seisomaan siihen nurkkaan itsekseen.



Ruokahuone on siis ihan kunnossa.  Tavallaan.  Minulla odottaisi muutosta pieni kahden hengen pinnasohva, jonka olin ajatellut sijoittaa juuri tuolle ikkunaseinälle.   Nyt sillekkin pitää keksiä jotain muuta.

Mutta se keittiö... Voi elämä. Siellä on edelleen hävityksen kauhistus. Loppujen lopuksi saan lisää kaappi- ja hyllytilaa, mutta tämä odotusvaihe on kamala. Nyt odotellaan, että saadaan sähkötyöt tehtyä niin pääsee laittamaan tavaraa paikoilleen. Ruoanlaitto ei kyllä nyt juurikaan houkuttele.


 
Niin... Vaikuttaa siltä, että keittiönpöytä, vanha Askon Amigo joutunee etsimään uuden kodin. Juuri nyt se vaikuttaa liian suurelta.  Mutta teen lopullisen päätöksen vasta kun kaikki muu on valmista. Tai sitten en.



Onneksi säästössä oli vielä vanhoja keittiön seinäkaappeja.  Työtasoa ei saa enää mistään, enkä halua vaihdattaa sitä kokonaan.  Mutta onneksi, onneksi en ollutkaan luopunut vihreästä kaapista jonka sain kesällä jo, mutta paikkaa sille ei tuntunut löytyvän. Kuin vasta nyt.  Kaappi saa imaista sisäänsä pienkoneet kunhan se on kunnolla putsattu. Sen vanhalle kuluneelle maalipinnalle en halua tehdä mitään, mutta koska se on vanha ja pahimmassa tapauksessa lyijymaalilla maalattu aikanaan, sen päällä ei ruoka-aineita saa käsitellä.  Sisäpuolelta on onneksi käsittelemätön.  Ehkä lasilevyn teetätän kannen päälle.

Tilanne on nyt siis tänä aamuna tämä.

Palaan keittiön osalta asiaan kun se alkaa löytymään tuon roinan alta.

Mukavaa viikonalkua itse kullekkin :)


Heidinen

2 kommenttia:

  1. Onpas kiva tuo vihreä kaappi! :) Eiköhän se siitä ajan kanssa järjesty tuo keittiö! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja kiva saada kaappi lopulta sisätiloihin ja käyttöön. :)

      Poista

Mitä mieltä?