13. lokakuuta 2015

Välillä Vanha Talo V*****aa


Kotini on täynnä yllätyksiä. Välillä jostain kolosta, seinän takaa tai lattian alta löytyy aarteita.  Sitten on niitä löytöjä jotka saavat mielen kiehumaan.
Edelliset omistajat lisäeristivät taloa.
Jättäen kaiken vanhan koskemattomana uuden alle.
Ja eristeitäkin laitettiin vain vähän sinne tänne. Ja ne alkuperäisetkin purueristeen ovat näemmä varisseet jo ainakin yläkerran korkeudelta alas.   Tokkopa välikatollakaan enää on sanomalehteä paksumpaa...



Ainakin yhden huoneen lattia on pitänyt jo useamman vuoden ajan avata ja rakentaa uudelleen.
Katto pitäisi rempata. Ikkunat uusia, mielellään edes alkuperäistä muistuttaviin.

Kylmän hiipiessä nurkkiin ja hiirien, ehkä rottienkin muuttaessa luvattomasti seinien sisään alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan kaupunkiin. Kerrostaloon.  Ei paljon tunnelmakynttilät lohduta kun kuulet seinän sisällä ripinää ja rapinaa.

Olenko minä koskenut haravaan koko syksynä? Olen, mutta pitäisikö sillä ehtiä tekemäänkin jotain? 
Kissanluukut talon sokkelista pitäisi muistaa sulkea juuri oikeaan aikaan. Miksi minun pitää joka vuosi googlettaa se oikea aika?  Miksi se on niin vaikea muistaa? Nuohooja pitäisi muistaa tilata ennen talvea ja lokakaivo tyhjentää.  Onko puita tarpeeksi?

Pahinta on talvi. Ja pimeys. Kylmyyttä unohtamatta.  Villasukat Rocks! Paitsi että koirat yleensä pudottavat meillä karvansa siihen kylmimpään aikaan ja kun talo on täynnä karvaa, ei villasukat tule kuuloonkaan. Ainakin yhdestä puuttuvan lattialistan kohtaa puhaltelee viileä tuuli suoraan sisälle.  Joskus sieltä kurkistaa joku luvaton vuokralainen.



Voi sitä puiden kantamista, pihan kolaamista, märkiä sulamislammikoita eteisessä, märkiä vaatteita ja kenkiä, pimeyttä, sähkölaskujen pelkoa.  Olet sairas pari päivää niin johan ehtii lumi paakkuuntumaan ovea vasten ja portaisiin.  Talo jäähtyy. Kuumeessa se 20m matka liiteriin ja takaisin kolaamatonta pihaa pitkin, polvia myöten lumessa ja pimeässä on jotain niin hirveää, ettei sitä toivo pahimmalle vihamiehellekkään. Oikeastaan koko lämmitys-, ja lumenluontirutiinit rikkoo jo joku "ylimääräinen" meno, jota normaalielämässä kutsutaan sosiaalisuudeksi.
 Postilaatikolle ja roskikselle 50-60m täydellistä pimeyttä pitkin klo: 15 jälkeen. *väristyksiä*  
Katuvalot eivät riitä ihan meille asti. Ensimmäiselle lyhtypylväälle on se 100m. Siihen väliin mahtuu paljon pimeyttä, mustaa pimeyttä.



Viime talvena pihassa kävi ainakin kahdesti susi. Voin kertoa että en ulostautunut hämärän laskeutumisen jälkeen. Auton ajoin niin lähelle pihavaloa kuin pystyin ja juoksin kotiin.

Sitten koittaa taas jossain vaiheessa lämpötilavaihtelut, lopputalvesta viimeistään. Suojakeliä, pakkasta.  Ja kappas, joka aamu alkaa sillä että käydään vesihanoja läpi. Jos vaikka jokin niistä ei olisi jäässä...

Kun lopulta lumi sulaa, paljastuu ne haravoimattomat lehtimömmöt ja koirien terveiset nurmikolta. Lumen alle unohtuneet turhat tavarat.
Odotellaan ja tarkistellaan taas goooglesta, kuinka pitkällä sen kevään pitikään olla ennen kuin kissanluukut avataan.



Tehdään listoja ja tärkeysjärjestyksiä talon vaatimista kunnostustöistä. Rapsutellaan, naputellaan, vasaroidaan ja sahaillaan, tuunataan ja puuhataan.  Puolet jää joka tapauksessa tekemättä, ei niinkään laiskuuden takia, vaan niiden yllätysten.

En sano, että viihtyisin pitkään kerrostalossa. Tai palveluiden lähellä. Tai edes linja-auto reitin varrella. Sitäkin olen kokeillut.  Mutta kelpaisi "loma-osake" jostain kaupungin keskustasta, johon voisi vetäytyä kun oman talon ihanuudet kaatuu niskaan ja soitella huoltoyhtiöön tarpeen vaatiessa. Tilata ruokaa valmiina kotiin ja säätää termostaattia hieman kovemmalle.

Kävi varmaan tässä samalla ilmi, että emme elä lempi vuodenaikaani? On tulossa monta pitkää kuukautta. Mutta on varmaan syytä lopettaa niin kauan kuin pystyy ja koitettava nauttia niistä hetkistä jolloin ei ketuta ihan koko ajan. 

Onneksi naapureita ei ole niin lähellä, että näkisin heidän hienot lehtipuhaltimensa, lumilinkonsa, pihatraktorinsa ja mönkkärinsä.  Niissä on kaikissa varmaan Wifi, kahvinkeitin ja sveitsiläinen linkkari.  Meillä on lumilapio, vanhamummun perintöharava harava ja kottikärryt.


Heidinen

... En minä tätä kuitenkaan pois vaihtaisi! <3

2 kommenttia:

  1. Hei, tupsahdin tänne blogiisi jostain blogiavaruudesta. Kuule, voit arvata, että moni kaupunkilainen kadehtii tuota luetteloasi. Taisit arvata sen itsekin, ethän olisi kaupunkiin oikeasti lähdössäkään. Tsemppiä! Pari kuukautta enää ja ollaan menossa kohti valoisampaa vuodenaikaa. Voin sanoa, että meillä on lumilinko (siinä ei kylläkään ole Wifiä eikä kahvinkeitintä - linkkarista en ole ihan varma), en vain anna isännän ajaa sillä. Kivet lentelevät nurmikolle, enkä jaksa niitä kesällä sieltä haravoida. Lumenluonti on nykyään myös ainoa liikuntamuoto, josta oikeasti tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa kun tupsahdit :)
    En tosissaan lähtisi kaupunkiin ja välillä olen miettinyt pystyisinkö luopumaan mökistäni edes lottovoiton sattuessa. En pystyisi. Pitäisin itselläni ja palkkaisin ihmisiä lumenluontiin ja puusulkeisiin ;) Eiköhän loppujen lopuksi talvesta ja tekemättömistä töistäkin selviä, viimeistään kevätauringon pilkistäessä.

    VastaaPoista

Mitä mieltä?