2. kesäkuuta 2015

Tuorepuurolla päivä käyntiin?

Kuulun niihin ihmisiin joiden päivä käynnistyy todella hitaasti. Söisin mielelläni jo aamulla, mutta en kertakaikkisesti jaksa valmistaa mitään, edes leipää.  Kahvinkeittimen lataan jo illasta valmiiksi.  Sitten päivällä nälkä on jo niin huutava, että vedän pari norsun kokoista annosta mitä tahansa.
Hallitse tässä sitten painoa, kuka tai mikä hallitsee ja ketä? 

Tuorepuuroja kuuluvat kehuvan kovasti. Pitäisi olla helppoja, monipuolisia ja maistuvia. Että voisi tehdä lukemattomia versioita ja siitä mitä kaapista löytyy.     Vähän liian valjät ohjeet minulle.  Valmiista ohjeista löysin vain sellaisia joiden ainesluetteloista minulta löytyy kotoa valmiina ehkä vesi hanasta.   Enkä ole lähtemässä etsimään mistään mitään vieraskielisen nimisiä siemeniä - jauheita tai muutakaan keijupölyä saadakseni selville tykättäisiinkö meillä tuorepuurosta.  

Sitten vihdoin törmäsin the good Morning blogiin, jonka kirjoittaja Kaisa selitti idean niin, että jopa minä ymmärsin.  Ja K-ruoka sivustolla oli vielä jopa kuvalliset ohjeet.   Täydellistä.
Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan lukemattomilla versioilla kun tiedän perusohjeen. Ja kyllä, löytyy minunkin kaapeistani tarvittavat raaka-aineet.

K-ruokasivuston innoittamana aloitin piirtämällä itselleni ohjeen laitettavaksi jääkaapin kylkeen ja sitten vain sekoittelemaan.   Varmuuden vuoksi kirjoitin lapun taakse ainesideoita avuksi niihin iltoihin kun ei jaksa ajatella. Toisen annoksen tein tyttären arvioitavaksi.







Sadonkorjuupuuro on hyvää, sitä meillä on aina kaapissa.  Banaani ja hunaja valikoitui mukaan koska ne sattuivat olemaan siinä sopivasti käden ulottuvilla.  Laitoin banaanin per annos.
 
 
 



Hieman isot purkit.  Luulin tavaraa tulevan enemmän sisälle.  Ravistelu ei ollut kovin tehokasta, joten kannattaa ihan suosiolla sekoittaa lusikalla.  Sitten vaan jääkaappiin odottamaan aamua.



 Yyhj...!  Ei kovin ruokahalua herättelevä ulkonäkö.  Mutta maku erinomaisen yllättävän hyvää.  Ensimäisen lusikallisen jälkeen menee vauhdilla nassuun puurot. Hunaja ei pahemmin maistunut, mutta sopivan makeaa, olematta liian makeaa ja puurohiutaleinen seassa olleet siemenet antoivat vähän pureskeltavaakin.    Kyllä minä jatkan tuotepuurokokeiluja jatkossakin.  
Varsinkin aamuvuoroihin mennessä voisi napata purkin aamulla mukaan matkaan (jos muistaa) ja ehkä välttyisi siltä, ettei ole syönyt koko päivänä mitään koska herätessä ja jaksanut ja työvuorossa ei ehtinyt (yleensä).
 
Energistä päivää.
 
Heidinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?