5. kesäkuuta 2015

Nollabudjetin terassi leikkimökille

Leikkimökin edessä on jököttää kanto. Tuhoutumaton kanto. Aina saa olla pelkäämässä, että joku leikkiä kaatuu sen päälle naamalleen ja siitä se ajatus sitten lähti...

Tavoite on selviytyä nollalla eurolla. Siitä mitä kotoa löytyy, vaikka paloja soviteltaessa alkoi mieli kaihota siihen niitä kauniita valmiiksi sorvattuja kaidepuita yms.   Nyt täytyy pysyä kovana!  Ensin pohja valmiiksi, sitten mietitään lisäyksiä.

Käytettävässä puutavarassa ei ole myöskään mitään kyllästysainetta, joten siinä voi sitten makoilla ja leikkiä mitenpäin tahtoo ja kuinka paljon tahansa.   Kaikki puu on ylijäämäpuuta muista jutuista.



 
 
 
 
 






















 
 
Palkkatöiden ja surkean sään vuoksi pakko välillä pitää taukoa.  Parin päivän odottelun jälkeen pääsen ruuvaamaan puut kiinni ja sitten taas odotellaan pari päivää.  Turhauttavaa.
 
 
 
 
 
 
  
Mies sai avustaa ja vetää moottorisahalla reunat tasan. Moottorisaha on yksi työkaluista johon en uskalla itse kajota.  Se terä on taatusti polvessani jos yritän.  Haluaisin kyllä oppia, se nopeuttaisi näitä hommia.
 
 
 
 
 
Tässä vaiheessa alkoi tekemään mieli eväsretkelle pihalle.  Mielessä kihisi kun taas hommat joutui odottamaan julmetun kovan tuulen takia.   Aamulla ilma näytti vihdoin hyvältä, aurinko paistoi, lämmintä ja tuuli näytti heltyneen.  Aamukahvin jälkeen ulos suunnittelemaan jatkoa.  Ja keksinhän lopulta.  Muutamalle kuormalavalle tulisi taas käyttöä.
 
 
 

 




 
 
 
Tehdessä tuuli vain yltyi yltymistään. Meteli oli korvia huumaava, mutta olin päättänyt, että tänään tulee valmista.  Tytär auttoi maalaamaan kuormalavat ja istutimme niihin hernettä muutamiin ruukkuihin. Keittiöstä löytyi joululta ylijääneitä alumiinifoliovuokia, jotka istuivat kuin hanska lavoihin.   Siniset viirit siirrettiin myös sisätiloista terassia koristamaan ja räsymatoilla estetään tikkupyllyt.  Rahaa kului nolla euroa, jos ei lasketa sitä taskurahaa jota lupasin tyttärelle avusta.  Nyt voidaan alkaa suunnittelemaan terassikauden avajaisia ja sitten on mökin sisustuksen vuoro.
 
Mitähän tuolle toiselle kannolle keksisi?
 
 
Heidinen
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?