16. kesäkuuta 2015

Jääteetä -mukaan töihin.

Töihin on otettava omat juomat päivittäin, koska sieltä hanasta tuleva vesi maistuu yksinkertaisesti pahalle. On sitä tutkittu, mutta maun lisäksi vikaa ei löydy.  Alan olemaan hieman kyllästynyt pelkkään veteen ja kalliiksi tulee päivittäin hakea kaupasta juotavia.
Siksi päätin ihan kesän kunniaksi tehdä jääteetä mukaan.  Olen kerran aikaisemmin kokeillut tehdä itse jääteetä, mutta siihen tuli kitkerä sivumaku ja mikään makeutusmäärä ei tuntunut riittävän.

Tällä kertaa tein teen kylmään veteen.  Käytin mentholilla maustettua vihreää teetä.  Litran vesikannuun 4 pussia.  Ja yöksi jääkaappiin.   Illalla:



Aamulla:





Aamulla pussit biojätteeseen, pullotin teen kahteen Dermosilin lasiseen 500ml:n juomapulloon ja lisäsin vielä molempiin pulloihin mauksi 5 tippaa Young Living Lemon öljyä.  Sekaan voi aivan yhtä hyvin laittaa myös sitruunamehua tai muita syötäviä eteerisiä öljyjä.



  Öljyn vuoksi käytin lasipulloa sillä se liuottaa kemikaaleja muovista tuhoten sisällön, pullon ja kenties juojankin.  (Jos öljyt kiinnostavat niin voit aloittaa tutkimisen vaikka täältä ja täältä .)

Nämä Dermosilin lasipullot ovat tavallaan käteviä. Mutta pullonsuu on niin pieni, että täyttäminen ja puhdistaminen on hankalaa. Ympärillä olevan silikoni suojaa tehokkaasti kolhuilta.  Kun pulloni putosi pöydältä, hajosi vain muovikorkin lenksu. 

Minä en kaivannut lisämakeutta tähän laisinkaan. Mutta jos olisin tarvinnut, niin sokeri, hunaja tms. olisivat olleet hieman hankalia, sillä ne eivät kovin helposti liukene kylmään veteen.  Makeutta kaipaavan kannattaakin laittaa vaikka Stevia tippoja tai keittää itselleen oma sokerisiirappi.
Sekin on helppoa. 

 
Sokerisiirappi
 
Mittaa paksupohjaiseen kattilaan 2,5dl sokeria. (Ihan sama mitä sokeria).
Lisää noin dl vettä.
Kiehauta niin että sokeri liukenee ja jäähdytä.
 
Säilytä kylmässä suljetussa pullossa. 
 
 

Yhden päivän perusteella on vielä sanoa tuleeko tästä tapa töihin, mutta kyllä se nestekierron kropassa sai liikkeelle. Ja ennenkaikkea, oli hyvää päivän loppuun asti.
 

 

Heidinen
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?